Video
Sosionomi (AMK) | päivätoteutus
Sosionomikoulutuksessa saat valmiudet edistää yksilön, perheen ja yhteisön sosiaalista ja yhteiskunnallista osallisuutta, hyvinvointia, toimintakykyä ja turvallisuutta. Opinnoissa ihmisten hyvinvoinnin edistämistä tarkastellaan huomioiden niin ihmisten väliset suhteet kuin yhteiskunnan rakenteetkin.
Opinnoissa käsitellään mm. osallisuuden vahvistamista, lasten ja perheiden tukemista, monikulttuurisuutta ja väestön ikääntymistä. Saat myös valmiudet yrittäjänä toimimiseen ja hyvinvointipalveluiden tuottamiseen.
Sosionomin tutkinto antaa valmiudet ohjata asiakkaita erilaisissa elämäntilanteissa sekä näkemään asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaisesti. Sosionomikoulutuksessa opit hallitsemaan erilaisia asiakastyön menetelmiä ja palveluohjausta. Saat myös valmiudet yrittäjänä toimimiseen ja hyvinvointipalvelujen tuottamiseen. Laureassa opintoihin sisältyy myös sosiaalialan palvelujen muotoilua. Sosionomikoulutus antaa valmiudet sosiaalialan palvelujärjestelmien ja lainsäädännön hallintaan. Sosionomit työllistyvät muun muassa ohjaus-, palvelu-, kuntoutus- ja koulutustehtäviin julkisella, yksityisellä tai kolmannella sektorilla.
Koulutuksen sisältö
Sosionomikoulutus koostuu pakollisista ydinosaamisen opinnoista (150 op) ja täydentävän osaamisen opinnoista (60 opintopistettä).
Laureassa voit syventää osaamistasi esimerkiksi varhaiskasvatukseen, sosiaaliohjaukseen, lastensuojeluun, perhetyöhön tai luoviin menetelmiin. Luovien menetelmien tarkoituksena on osallistaa ihmisiä musiikin, kuvallisen ilmaisun, draaman, liikunnan tai tanssin kautta.
Tutkintoon kuuluu kolme 15 opintopisteen laajuista harjoittelukokonaisuutta. Ensimmäinen harjoittelu keskittyy asiakastyöhön, toinen menetelmäosaamiseen ja kolmas työn kehittämiseen.
Laureassa voit suorittaa myös varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuutta tuottavat opinnot, jolloin voit työllistyä varhaiskasvatuksen sosionomin työtehtäviin.
Työllistyminen
Työllistymisnäkymät Laureasta valmistuneilla sosionomeilla ovat erittäin hyvät. Voit työllistyä muun muassa ohjaus-, palvelu-, kuntoutus- ja koulutustehtäviin. Nämä tehtävät voivat olla esimerkiksi lastensuojelun, vanhustenhuollon, nuoriso- ja perhetyön ja aikuissosiaalityön parissa.
Sosionomin työssä korostuu asiakaslähtöisyys, ennaltaehkäisevä työote, varhainen tuki ja hyvinvoinnin edistäminen. Tehtävänimikkeitä voivat olla mm. palveluohjaaja, sosiaaliohjaaja, koulukuraattori, järjestötyöntekijä tai perhetyöntekijä. Sosiaalialalla voit työllistyä myös kansainvälisiin organisaatioihin ympäri maailmaa.
Hakeminen
Koulutukseen haetaan yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus
Sosionomi (AMK)
Seuraavat toteutukset
Laurea sosiaalisessa mediassa
Ota yhteyttä
Laurea-ammattikorkeakoulu
Laurea-ammattikorkeakoulu on Uudellamaalla sijaitsevat ammattikorkeakoulu, jolla on kuusi kampusta: Tikkurila, Hyvinkää, Lohja, Porvoo sekä Leppävaara ja Otaniemi Espoossa. Kampuksilla opiskelee yhteensä lähes 10 000 opiskelijaa 20 AMK-koulutuksessa – 13 suomeksi ja 7 englanniksi sekä 17 YAMK-koulutuksessa – 17 suomeksi ja...
Lue lisää oppilaitoksesta Laurea-ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä