Mihin minä voin hakea ja mitä voin opiskella?

Mietitkö, mihin sinun koulutustaustallasi voi hakea? Tuntuuko, ettei sinulla ole paljoa vaihtoehtoja tai että vaihtoehtoja on liikaa?

Apua! Mihin minä oikein hakisin? Mitä opiskella?

Kokosimme yhteen tietoa erilaisista opintopoluista, jotta sinun olisi helpompi miettiä omia kouluttautumismahdollisuuksiasi ja päättää, mitä opiskella.


Yläaste ohi – suunnaksi lukio vai ammattikoulu?

Kun peruskoulu alkaa olla lopuillaan, on valittavana joko lukio tai erilaiset ammatilliset oppilaitokset. Voit suorittaa myös kaksoistutkinnon, jossa suoritat sekä lukio- että ammattikoulun opintoja. Kolmoistutkinnossa suoritat sekä lukion että ammatillisen perustutkinnon.

Vaihtoehtojen vertailu ei ole helppoa, sillä jatko-opintomahdollisuudet painavat vaakakupissa. Lukio-opinnoista esimerkiksi yliopistoon jatkaminen käy suoraviivaisemmin, muttei se ole mahdotonta myöskään ammattikoulupohjalta. Kannattaa miettiä tässä vaiheessa hieman pidemmälle sitä, mitä tulevaisuudeltasi haluat. 

Ammattikoulussa viehättää opintojen käytännönläheisyys ja nopea pääsy työelämään. Lukio-opinnot taas nähdään parempana pohjana jatko-opinnoille. Nykyään myös ammattikoulupohjalta on helpompi ponnistaa jatko-opintoihin, joten jaottelu ei ole yhtä selkeä kuin aiemmin. Tärkeintä valintaa tehdessä on seurata omia kiinnostuksenkohteita. Jos epäröit valinnan kanssa, piipahda juttelemaan opinto-ohjaajan kanssa eri mahdollisuuksista. 

Lukioon ja ammattikouluun haetaan kevään yhteishaussa Opintopolku.fi:ssä. Sekä lukio-opinnot että ammattillisen perustutkinnon suorittaminen peruskoulupohjalta kestävät yleensä kolme vuotta.

Mieltään saa toki muuttaa. Voit vaihtaa lukiosta ammattikouluun tai ammattikoulusta lukioon tai suorittaa toisen jo toisen suoritettuasi. Mikäli olet suorittanut lukion ja haluat hakea ammattikouluun, voit hakea lukiopohjaisiin koulutuksiin, et peruskoulupohjaisiin. Lukiopohjaisena perustutkinnon suorittaminen kestää yleensä kaksi vuotta.

Lukio vai ammattikoulu – Tee testi!


Lukio loppusuoralla – mihin seuraavaksi?

Lukion loppusuoralla monilla alkaa jo hahmottua mielikuva siitä, mihin he haluaisivat hakea opiskelemaan. Toisilla mielikuva on selkeä, toisilla hatarampi ja osalla jatkosuunnitelmat ovat täysin auki. Apuja sopivan alan valintaan voi kysellä opinto-ohjaajalta, kavereilta ja tutuilta.

Lisäksi voit tutkia erilaisia vaihtoehtoja sekä lukea opiskelijoiden ja ammattilaisten haastatteluja studentum.fi-sivustolla. Koulutuskiertueemme Studentum Roadshow kiertää kouluja loka-tammikuussa – jos kiertue pysähtyy koulullasi, nappaa Roashow-lähettiläitämme hihasta ja kysy vinkkejä!

Mihin sitten voit hakea? Voit hakea

  • kansanopistoon, jossa voit vuoden mittaisilla linjoilla (tai yliopisto-opintoihin valmistavilla linjoilla) hakea varmuutta siihen, mitä haluaisit opiskella
  • yliopistoon, jossa suoritetaan ensin kolmivuotinen kanditutkinto ja sitten kaksivuotinen maisteritutkinto
  • avoimeen yliopistoon, jossa voit suorittaa osan yliopisto-opintoja tai yksittäisiä kursseja jo ennen varsinaisen opiskelupaikan saamista
  • ammattikorkeakouluun, jossa opiskelet käytännönläheisesti alemman korkeakoulututkinnon ja halutessasi vielä ylemmän YAMK-tutkinnon
  • avoimeen ammattikorkeakouluun, jossa voit suorittaa AMK-opintoja jo ennen varsinaisen opiskelupaikan saamista
  • ammatilliseen koulutukseen, jossa voit suorittaa ammatillisen perustutkinnon lukiopohjaisena koulutuksena
  • ulkomaille opiskelemaan.

Siirry koulutushakuun


Olen suorittanut ammatillisen perustutkinnon, miten voin jatkokouluttautua?

Kun olet valmistunut ammattikoulusta ja saanut ammatillisen perustutkinnon, voit suorittaa ammatillista lisäkoulutusta ja hankkia alalta ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon. Nämä tutkinnot suoritetaan näyttötutkintoina. Näyttötutkinto tarkoittaa, että osaaminen osoitetaan alan työtehtävissä. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen koulutus järjestetään tutkintoon valmistavana koulutuksena tai oppisopimuskoulutuksena ammatillisissa oppilaitoksissa.

Ammatillinen tutkinto antaa myös kelpoisuuden hakea korkeakouluihin, eli yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Voit siis ammatillisen perustutkinnon suoritettuasi

  • siirtyä työelämään ja halutessasi suorittaa ammatillista lisäkoulutusta työn ohessa (ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto)
  • hakea yliopistoon
  • suorittaa avoimen yliopiston opintoja
  • hakea ammattikorkeakouluun
  • suorittaa avoimen ammattikorkeakoulun opintoja
  • hakea kansanopistoon, jossa voit vuoden mittaisilla linjoilla (tai yliopisto-opintoihin valmistavilla linjoilla) hakea varmuutta siihen, mitä haluaisit opiskella
  • voit hakea ulkomaille opiskelemaan
  • suorittaa lukio-opinnot iltalukiossa.

Siirry koulutushakuun


Lukio tai ammattikoulu ohi, enkä halua vielä jatkaa opintoja – mikä neuvoksi?

Etkö tiedä, mitä haluaisit opiskella? Haluatko tauon opiskelusta? Haluatko matkustella? Haluatko siirtyä jo työelämään? Sinulle sopiva vaihtoehto voi olla välivuosi tai ammattikoulupohjalta työelämään siirtyminen. 

Välivuoden voi viettää monella eri tavalla; voit tehdä töitä, lähteä kielikurssille, lähteä au pairiksi ulkomaille, suorittaa työharjoittelun, matkustella tai ottaa rennosti ja korottaa arvosanojasi. Tutustu myös Euroopan union harjoittelu-, työ- ja vapaaehtoismahdollisuuksiin.

Tehotonkaan välivuosi ei ole katastrofi, mutta tyhjänpanttina hilluminen alkaa aika pian maistua puulta. Kokeile jotakin, mitä olet aina halunnut tehdä!

Jos ammatillinen perustutkinto on jo taskussa, voit suunnata työelämään. Voit myöhemmin täydentää osaamistasi suorittamalla työn ohessa ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon tai palata koulun penkille esimerkiksi yliopisto-opintojen merkeissä.

Lue lisää ulkomailla opiskelusta

Vinkkejä työelämään


Pääsin yliopistoon – miten opinnot etenevät?

Yliopistossa opinnot alkavat kandidaatin tutkinnon suorittamisella, josta edetään maisteriopintoihin. Kandidaatintutkinto on alempi korkeakoulututkinto (180 opintopistettä), maisterintutkinto ylempi korkeakoulututkinto (120 opintopistettä).

Kanditutkinnon jälkeen voit siirtyä työelämään tai täydentää opintojasi – lähes poikkeuksetta kannattaa kuitenkin suorittaa maisteritutkinto, joka kestää yleensä kaksi vuotta kanditutkinnon päälle. 

Maisteriksi valmistuttuasi voit vielä jatkaa akateemisia opintoja suorittamalla jatko-opintoina lisensiaatin tai tohtorin tutkinnon.

Selaa masteriopintoja


Suoritin AMK-tutkinnon – mitä seuraavaksi?

Suoritettuasi ammattikorkeakoulututkinnon voit vielä täydentää osaamistasi suorittamalla ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon, YAMK-tutkinnon.

YAMK-opinnoissa voit syventää ammatillista osaamistasi ja hankkia valmiuksia mm. johtotehtäviin. YAMK-tutkinnon suorittamiseen edellytetään alempaa korkeakoulututkintoa sekä vähintään kolmen vuoden työkokemusta. Itse tutkinnon suorittaminen kestää 1–2 vuotta ja on laajuudeltaan 60–90 opintopistettä.

YAMK-tutkintojen opiskelu on mahdollista töiden ohessa, sillä ne sisältävät vain muutamia lähipäiviä kuukaudessa. YAMK-tutkinto tuottaa saman kelpoisuuden julkisiin virkoihin ja tehtäviin kuin yliopistossa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto.

Selaa YAMK-opintoja


Olen jo aikuinen, mutta haluaisin suorittaa ammatillisen tutkinnon. Mikä neuvoksi?

Ammatillisen perustutkinnon voi suorittaa yhtälailla aikuisiällä kuin nuorenakin. Ennen puhuttiin aikuiskoulutuksesta, mutta ammatillisen reformin myötä sekä aikuisille että nuorille suunnattu koulutus on ammatillista koulutusta.

Aikuisiällä hakeminen tapahtuu jatkuvan haun kautta, jossa koulutukseen voi hakeutua silloin, kun itsellä on tarve kouluttautua. Koulutukseen voi hakeutua joustavasti ympäri vuoden, mutta oppilaitokset päättävät tarkemmista hakuajoista, hakumenettelyistä ja valintaperusteista.

Koulutuksen laajuuteen ja kestoon vaikuttavat aikaisempi kokemus sekä osaaminen.

Selaa ammatillisia perustutkintoja


En tiedä mihin hakisin, mikä avuksi?

Välillä alan ja opiskelupaikan valitseminen, opiskelupaikan hakeminen ja opiskelemaan pääseminen voivat tuntua yhdeltä valtavalta, niskaan hönkivältä möröltä. Vaikka kaverisi tietäisivät jo mihin he aikovat hakea, on enemmän kuin ok olla itse vielä epävarma asiasta.

Me Studentumilla haluamme auttaa jokaista löytämään itselleen sopivan koulutuksen ja teemme jatkuvasti töitä tarjotaksemme käyttäjillemme, eli myös sinulle, tietoa erilaisista vaihtoehdoista ja opintopoluista.

Joidenkin kohdalla uravalinta tapahtuu kuin itsestään, ja toisille valinta on hankalampi. Ole utelias – tutki, kysele, kokeile, äläkä pelkää epäonnistumisia. Pyydä apua opinto-ohjaajalta, tutuilta ja vertaile eri vaihtoehtoja sivustollamme. Lue opiskelijoiden ja ammattilaisten haastatteluja, tutustu keräämiimme opiskeluvinkkeihin ja pidä mieli avoimena. 

Jos jokin ala vaikuttaa kiinnostavalta, hae rohkeasti opiskelemaan ja kokeile, tuntuuko alan opiskelu omalta. Monet opinnot voi myöhemmin hyväksilukea osaksi toista tutkintoa, jos päädyt vaihtamaan alaa.

Äläkä luovu unelmistasi! Yhden unelma on olla astronautti, toisen löytää ammatti joka työllistää ja kolmannen toiveissa on pitää ovet avoinna monenlaisiin työtehtäviin. Sinun unelmasi ja tulevaisuutesi on sinun, ei kenenkään muun. Tsemppiä oman juttusi löytämiseen!

Tee ammatinvalintatesti

Lähteet: Yle, Opintopolku


Mainokset