Tradenomi (AMK) | liiketalous | monimuotototeutus
SeAMKin liiketalouden tradenomikoulutuksen tavoitteena on, että opiskelijasta kehittyy monipuolinen liiketoiminnan osaaja, jolla on työelämän vaatimuksia vastaavat tiedot, taidot ja asenteet. Tutkinto antaa laaja-alaiset valmiudet liiketalouden tehtäviin. Tutkinnon suoritettuaan opiskelijalla on myös hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä liiketalouden asiantuntija-, johto- ja kehitystehtävissä tai yrittäjänä tarvittava tietotekninen osaaminen.
Valmistuvien opiskelijoiden valtakunnallisen OPALA-kyselyn perusteella SeAMKin liiketalouden koulutus on sijoittunut useampana vuonna aivan kärkipäähän Suomessa. Työllistyminen valmistumisen jälkeen on ollut hyvällä tasolla.
Perusopinnoissa opiskelija perehtyy yritystoiminnan eri osa-alueisiin. Ammattiopinnoissa syvennetään osaamista taloushallinnon, markkinoinnin, johtamisen ja yritystoiminnan kehittämisen opinnoissa. Opintoihin liittyvä harjoittelu voidaan hyväksilukea, jos opiskelijalla on riittävästi liiketalouden alan työkokemusta. Mahdollisuutena on myös lähteä ulkomaanvaihtoon tai tehdä kansainvälinen kaksoistutkinto. Opintojen loppuvaiheessa opiskelija tekee yrityksen tai muun organisaation toimeksiantoon perustuvan opinnäytetyön.
Verkkopainotteinen monimuotototeutus liiketalouden tradenomikoulutuksessa
Verkkopainotteisessa monimuotototeutuksessa suurin osa teoriaopinnoista on mahdollista suorittaa verkossa. Verkko-opetus voi tapahtua etukäteen määriteltynä ajankohtana (etäopetus) tai opiskelija voi opiskella verkossa itsenäisesti oman aikataulunsa mukaan. Osa opinnoista suoritetaan lähiopintoina Seinäjoella. Ammattikorkeakouluopintoihin sisältyvää harjoittelua ei voi toteuttaa verkko-opintoina. Opiskelu verkkopainotteisessa monimuotototeutuksessa edellyttää hyvää ajankäytön hallintaa, itseohjautuvuutta ja valmiutta itsenäiseen opiskeluun.
Syksyllä 2024 alkavassa koulutuksessa lähiopetustunnit pidetään Seinäjoella pääsääntöisesti parittomilla viikoilla maanantaista torstaihin klo 17.15 alkaen. Opiskeluun sisältyy itsenäistä opiskelua ja etätehtäviä. Lähiopetukseen voi opintojaksosta riippuen osallistua myös etänä (hybridiopetus). Osa opintojaksoista toteutetaan kokonaan verkossa.
Lähde: Opintopolku
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen haetaan yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus
Tradenomi (AMK)
Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kuulut yhteensä 5000 seamkilaisen joukkoon. SeAMKissa on vahva yhteisöllisyys ja me-henki. Vuorovaikutus opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken on helppoa. Meillä on tekemisen meininki! Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) on kolmatta kertaa Suomen paras ammattikorkeakoulu valtakunnallisen valmistumisvaiheen opiskelijapalautekyselyn (AVOP) vuoden 2022 tuloksissa. Tämä todentaa hyvin...
Lue lisää oppilaitoksesta Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä