Restonomi (AMK) | päivätoteutus
SeAMKin restonomi on moniosaaja, joka toimii johto- ja asiantuntijatehtävissä liikeideoiltaan erilaisissa palvelualojen organisaatioissa ja ruoka-alan yrityksissä, elintarviketeollisuudessa ja itsenäisenä yrittäjänä. Restonomit toimivat tehtävissä, joissa vaaditaan mm. palvelumuotoilun, digitalisaation, kansainvälisyyden, ruokakasvatuksen ja viestinnän taitoja.
Opinto-ohjelmasta voi rakentaa hyvin yksilöllisen vaihtoehtoisilla opinnoilla. Niihin voi sisällyttää tutkinto-ohjelman oman tarjonnan lisäksi esimerkiksi yrittäjyys-, matkailu- ja kieliopintoja sekä erilaisia työelämäprojekteja.
Restonomi on työelämän kehittäjä ja huomioi kuluttajan tarpeet ja kantaa yhteiskunnallista ja ekologista vastuuta. Tavallisimpia työllistäjiä ovat ravintoloiden, henkilöstöravintoloiden ja julkisen sektorin keittiöiden (esim. koulut ja sairaalat) esimies- ja asiantuntijatehtävät. Lisäksi yhä enenevässä määrin työllistävät erilaiset henkilöstövuokraukseen ja matkailu- ja elämysteollisuuteen liittyvät yritykset.
SeAMKissa on Suomessa ainutlaatuinen ruoka-alan osaamiskeskittymä. Restonomin opinnoissa luodaankin katsaus koko ruokajärjestelmään: ravitsemispalvelujen lisäksi maatalouteen, elintarviketeollisuuteen sekä kuluttajan näkökulmaan.
Lähde: Opintopolku
Seuraavat toteutukset
Hakeminen
Koulutukseen haetaan yhteishaussa osoitteessa www.opintopolku.fi.
Tutkinto / todistus
Restonomi (AMK)
Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kuulut yhteensä 5000 seamkilaisen joukkoon. SeAMKissa on vahva yhteisöllisyys ja me-henki. Vuorovaikutus opiskelijoiden ja henkilökunnan kesken on helppoa. Meillä on tekemisen meininki! Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) on kolmatta kertaa Suomen paras ammattikorkeakoulu valtakunnallisen valmistumisvaiheen opiskelijapalautekyselyn (AVOP) vuoden 2022 tuloksissa. Tämä todentaa hyvin...
Lue lisää oppilaitoksesta Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä