Kysymyksiä ja vastauksia
Etsi
Aihealue
Kysymyksiä
Viimeisimmät kysymykset ja vastaukset
Hei,
Kyllä vain! Voit ilmoittautua poissaolevaksi ammattikorkeakouluopinnoistasi yhteensä neljä lukukautta, eli kaksi lukuvuotta. Poissaolevaksi ilmoitetut lukukaudet eivät kulututa opinto-oikeusaikaasi, eikä sinun tarvitse perustella syitä poissaolevaksi ilmoittautumiseen.
Näin ollen voit hyvin lykätä opintojasi vuodella tai kahdella.
Onnea opintoihisi ja aurinkoista kesää!
Ikä ei todellakaan ole mikään este. Alalle tarvitaan koko ajan lisää työvoimaa ja erityisesti miesopiskelijoista on pulaa. Esimerkiksi Helsingissä Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa voi opiskella lähihoitajaksi monimuotokoulutuksessa/oppisopimuksella ja opiskeluaika on kaksi vuotta. Useassa eri ammattikorkeakoulussa on sairaanhoitojakoulutusta englannin kielellä, jos esimerkiksi haluaisit opiskella englanniksi.
Ajattelin kysyä sellaista asiaa kun olen -11 valmistunut lähihoitaja ja ajattelin lähteä lisäks erikoistumaan suu ja hammashoitoon. Missä paikoissa se on mahdollista?
Ainakin Metropoliassa, Savoniassa ja Turun Amkssa voit opiskella hammashuoltoa amk-tasolla. Oulun seudun ammattioppilaitoksessa voi opiskella lähihoitajaksi suun terveydenhoidon koulutusohjelmassa.