Nyt voit blogin avulla jakaa arkipäiväsi opiskelijana, olet sitten Suomessa tai ulkomailla!
Monet haluavat työskennellä ihmisten kanssa ja auttaa muita. Ala on laaja ja mahdollisuuksia on monia. Hoitoalan koulutus kattaa kaiken noin 6 vuotta kestävästä lääkärinkoulutuksesta aina tietyn alan perustutkintoihin ja aikuiskoulutukseen. Uudelle työvoimalle on myös tarvetta, sillä terveydenhuollossa on siirrytty nopeasti työvoiman ylitarjonnasta työvoimapulaan.
Terveydenhuollon tavoitteena on terveyden ylläpitäminen ja sairauksien parantaminen. Alan työtä tehdään sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Julkiset terveyspalvelut jakautuvat perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Työ hoitoalalla on ihmisläheistä ja vastuullista, ja eri ammattien harjoittaminen on tarkasti säänneltyä ja valvottua. Työtehtävät määräytyvät työntekijän koulutuksen, pätevyyden ja valmiuksien kautta.
Hoitoammatteihin tähtäävät voivat suorittaa ammattikorkeakouluissa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon. Koulutuksen avulla voi valmistua esimerkiksi sairaanhoitajan, kätilön, laboratoriohoitajan/ bioanalyytikon, suuhygienistin, fysioterapeutin, toimintaterapeutin, geronomin ja optikon ammatteihin.
Osa opinnoista on mahdollista suorittaa ulkomailla vaihto-opiskelun muodossa. Opiskelijavaihto-ohjelmaan osallistuminen onkin helpoin ja suosituin tapa lähteä määräaikaisesti ulkomaille. Suomalaiset oppilaitokset osallistuvat moniin erilaisiin vaihto-ohjelmiin, joiden lisäksi niillä saattaa olla omia vaihtosopimuksia. Jos taas olet kiinnostunut suorittamaan koko hoitoalan tutkintosi ulkomailla, ota siinä tapauksessa suoraan yhteyttä tiettyyn oppilaitokseen.

Suurin osa alan ammattilaisista työskentelee julkisella sektorilla kunnissa ja kuntayhtymissä. Osa on työssä valtion palveluksessa tai järjestöissä. Työpaikkoja on mm. terveyskeskuksissa, sairaaloissa, kouluissa, laboratorioissa ja päiväkodeissa. Osa toimii myös itsenäisinä ammatinharjoittajina. Yksityisiä terveydenhuoltopalveluja tarjoavat esim. yksityissairaalat, lääkärien yksityisvastaanotot ja hammaslääkäriasemat.
Keskeisiä ammattinimikkeitä:
Terveydenhuollossa on siirrytty nopeasti työvoiman ylitarjonnasta työvoimapulaan. Alalle tyypillistä ovat myös lyhytkestoiset sijaisuudet, joita saattaa olla useita peräkkäin. Uusia, vakinaisia virkoja tai toimia perustetaan vähän, vaikkakin ammattikohtaisia ja alueellisia eroja löytyy.
Esimerkiksi sairaanhoitajien, bioanalyytikojen/laboratoriohoitajien, puheterapeuttien ja toimintaterapeuttien työllisyystilanne on hyvä, ja henkilöstöstä on joillakin alueilla jopa pulaa. Tehtyjen ennusteiden perusteella eläkkeelle jääneiden määrät vaikuttavat työllisyyteen ja työvoiman tarve kasvaa vielä joitakin vuosia.
Metropolia Ammattikorkeakoulussa on yhdeksän Bachelor -tutkintoon johtavaa englanninkielistä koulutusohjelmaa ja kaksi työn ohessa suoritettavaa Master -tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa. Voit hakea Metropoliaan sekä vieraskielisten että suomenkielisten koulutusohjelmien hauissa.
Tuuleta ajatuksiasi, visioi suuria ja toteuta itseäsi Lahden ammattikorkeakoulussa!
Lahden ammattikorkeakoulu (LAMK) on yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista korkeakouluista. LAMK:ssa opiskelija saa käytännön harjoitusta ja pääsee mukaan todellisiin projektitöihin. Opiskelija oppii tietoja ja taitoja, joita arvostetaan työelämässä taatusti.
Högskolan på Åland tarjoaa tasokasta ammattikorkeakouluopetusta viidellä eri koulutusalalla: merenkulku, hoitoala, liiketalous, tekniikka sekä hotelli- ja ravintola-ala. Lue merikapteeniksi Maarianhaminassa opiskelevien Henrikin, Janin ja Niklaksen kokemuksista täältä.
Högskolan på Åland ger dig en konkurrenskraftig utbildning inom sjöfart, vård, ekonomi, teknik och hotell- och restaurangadministration. Läs intervjuer med Henrik, Jan och Niklas som studerar vid utbildningsprogrammet för sjöfart.
Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK) opiskelu ei tarkoita pelkkää luennoilla istumista, vaan asioita opitaan myös työskentelemällä kiinnostavissa yritysprojekteissa.
Uudeksi vuodeksi uudet opinnot!
Näetkö itsesi sujuvasti englanniksi liiketaloutta opiskelleena businessmiehenä tai -naisena tai tekniikan alan osaajana, jolla on alan kielellinen termistö hallussa englanniksi ja valmiina töihin ulkomaillekin?
Tutustu Savonia-ammattikorkeakoulun englanninkielisiin opintoihin.
Kajaanin ammattikorkeakoulusta saat erinomaiset eväät matkalle toivomaasi tulevaisuuteen. Voit opiskella sairaan- tai terveydenhoitajan, liikunnanohjaajan, insinöörin, restonomin tai tradenomin tutkinnon. Työelämän arvostamiin tutkintoihimme kuuluu myös englanninkielisiä koulutusohjelmia sekä monipuolinen valikoima ylempiä AMK-tutkintoja.
Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi (Talouselämä 2011) todettu KAMK tarjoaa erinomaiset eväät toivomaasi tulevaisuuteen! Tutustu KAMKiin ja lue lisää!
Oletko unelmoinut fysioterapeutin ammatista? Toteuta haaveesi Metropoliassa! Metropolia Ammattikorkeakoulussa voit opiskella fysioterapeutiksi ja samalla kehittää osaamistasi käytännönläheisissä harjoitteluissa. Voit myös päivittää opistoasteen koulutuksen AMK-koulutukseksi Metropoliassa.
Suomen suurin ammattikorkeakoulu Metropolia toimii pääkaupunkiseudulla. Lue lisää fysioterapeutin koulutuksesta.
Tiesitkö, että työnantajien arvostaman Talouselämälehden vertailussa (2011) Kajaanin AMK todettiin Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi?
Kajaanin AMK tarjoaa erinomaiset eväät toivomaasi tulevaisuuteen. Opiskelu on monipuolista, käytännönläheistä ja kansainvälistä. Voit myös päivittää osaamistasi työn ohessa joustavasti opiskellen.
Lue pelialaa opiskelevan Renon tarina.
Högskolan på Åland erbjuder konkurrenskraftiga utbildningar inom sjöfart, ekonomi, teknik och hospitality management. Personer med kompetens inom dessa områden är efterfrågade på arbetsmarknaden, vilket gör det lätt för dig att hitta jobb efter din examen.
Möjligheterna att göra en internationell karriär är också goda.
Högskolan på Åland har även goda kontakter med utländska universitet och högskolor och hjälper gärna till med studie- och praktikplatser utomlands.
Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Palkittu asiantuntijaorganisaatio kouluttaa vahvoja osaajia kuudella eri koulutusalalla (alla). Tutustu ja lue lisää yhteishausta!
Kulttuuriala (Kuopio) - Luonnonvara- ja ympäristöala (Iisalmi) - Tekniikka (Kuopio, Varkaus) - Matkailu- ja ravitsemisala (Kuopio) - Sosiaali- ja terveysala (Kuopio, Iisalmi) - Liiketalous (Kuopio, Varkaus)
Turun ammattikorkeakoulu on hakijoiden keskuudessa yksi maan vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista.
Vuoden 2012 yhteishaussa ammattikorkeakoululla on mukana 33 eri koulutusohjelmaa ja yli 60 suuntautumisvaihtoehtoa.
Koulumme tarjoaa mielenkiintoista opiskelua miellyttävässä ja energisessä ympäristössä.
Klikkaa ja lue lisää!
Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusalan koulutusohjelmasta valmistuneen ydinosaamisalueita ovat riskienhallinta, turvallisuusjohtaminen, liiketoimintaosaaminen, henkilöturvallisuus, tietoturvallisuus ja turvallisuusjohtaminen sekä toiminnan, toimitilojen ja ympäristön turvallisuus.
Valmistuneet tradenomit sijoittuvat erilaisiin turvallisuusalan tehtäviin kuten turvallisuusasiantuntijan, riskienhallintapäällikön, turvallisuuspäällikön, palotarkastajan tai turvallisuusalan opettajan tehtäviin.