tällä viikolla tehtiin suhteellisen pehmeä laskeutuminen harjoittelun maailmaan. kolme vuoroa ei välttämättä ole ajallisesti niin paljoa, mutta asiaa tuli paljonkin esille. kirurgisella vuodeosastolla suurin eroavaisuus aiempaan ovat lääkkeet. ne huomasin eilen kun jaoin lääkkeitä sairaanhoitajan apuna. onneksi on olemassa pharmaca fennica sekä duodecim lääkeopas. ilman niitä tästä työstä ei tulisi mitään, sillä kauppanimiä on aivan tuhottomasti. oli kuitenkin mukava huomata, että jotain on tarttunut päähän läpäistystä farmakologian kokeesta (onnistuminen nro 1)!
ensi viikolla sitten vuorossa olisi pari yötä putkeen ja yksi pitkä ns. bertta-vuoro, 12,5h. mutta näistäpä viikko tuleekin sitten sopivasti täyteen, ettei auta valittaa. yövuorot muutenkin ovat aina oma maailmansa, sillä silloin saattaa tapahtua miljoona asiaa yhtäaikaa - tai sitten ei mitään. no, kuitenkin odotellaan näitä innolla.
onnistuminen nro. kaksi oli kun sain neurologian tentistä K5 arvosanan! tämä nyt ei välttämättä ole monumentaalinen suoritus, sillä kaikki saivat ko. kokeesta hyviä arvosanoja, mutta kyllä se mieltä lämmittää :)
flunssa on vaivannut kämppäämme pidemmän aikaa jo, itsellä helpottaa, mutta parempi osapuoli on vielä vähän kipeä, joten se tarkoittaa selvästikin sitä, että sairaanhoitajan taidot joutuvat koetukselle.
ai niin, jutta urpilaisella oli aika jännä idea tänään iltalehdessä. miettikääpä sitä...
peace out!