Muotoilija

Muotoiluakatemiassa opiskellaan neljän vuoden aikana Muotoilija AMK -tutkinto muotoilun koulutusohjelmassa, jossa on neljä suuntautumisvaihtoehtoa. Valitset hakuvaiheessa yhden suuntautumisvaihtoehdon, jonka mukaan valmistut joko sisustus- ja kalustesuunnittelijaksi, vaatetus- tai tekstiilisuunnittelijaksi, korumuotoilijaksi tai teolliseksi muotoilijaksi.
Muotoilijan tiedoilla ja taidoilla ideat ja mielikuvat muuttuvat tulevaisuuden tuotteiksi ja palveluiksi.
Opintojen tavoitteena on, että osaat suunnitella ja kehittää tuotteita, ympäristöjä ja palveluja. Muotoilu on osa tuotekehitysprosessia, jossa muotoilija toimii yhteistyössä eri ammattialojen osaajien kanssa. Muotoilija kyseenalaistaa olemassa olevia ratkaisuja sekä luo niille toimivia ja laadukkaita vaihtoehtoja.
Opiskelu ja työskentely alalla edellyttävät luovuutta, ongelmanratkaisukykyä, kuvallista ja kolmiulotteista hahmotuskykyä sekä vuorovaikutustaitoja. Oman alan seuraaminen on trendiherkällä alalla tärkeää. Opiskelet oppimisympäristössä, jossa työpajatyöskentely, erilaiset projektit, harjoittelu, tutkimus- ja tuotekehityshankkeet antavat valmiuksia työelämään ja tulevaisuuden ammattitehtävissä toimimiseen.
Opiskelu
Muotoiluakatemian muotoilun koulutusohjelmassa on neljä
suuntautumisvaihtoehtoa. Näistä valitaan yksi suuntautumisvaihtoehto,
jonka mukaan valmistuu joko sisustus- ja kalustesuunnittelijaksi,
vaatetus- tai tekstiilisuunnittelijaksi, korumuotoilijaksi tai
teolliseksi muotoilijaksi.
Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu
Opinnot antavat valmiudet toimia erilaisissa sisustus- ja tilasuunnittelun sekä rakennustuotesuunnittelun tehtävissä. Julkisten tilojen, kaupallisten tilojen sekä hoito- ja oppimisympäristöjen asiakaslähtöinen suunnittelu ja muotoilu muodostavat opintojen keskeisen sisällön. Suunnittelun kohteina ovat lisäksi erilaiset kalusteet ja pinnoitteet. Opintojen aikana työskennellään projekteissa ja saadaan kokemusta monialaisesta verkostoyhteistyöstä.
Vaatetus- ja tekstiilimuotoilu
Opiskelija syventyy joko vaatetus- tai sisustus- ja taidetekstiilien suunnitteluun. Vaatetusmuotoilun opinnot antavat tiedot teollisesta tai yksilöllisten asujen suunnittelusta ja valmistuksesta. Opinnoissa on mahdollisuus suuntautua esittävän taiteen pukusuunnittelun. Tekstiilimuotoilija suunnittelee kankaita tai taidetekstiilejä sarjatuotantoon tai yksilöllisesti asiakastarpeen mukaan. Opinnoissa perehdytään materiaalien ominaisuuksiin ja käyttötarkoituksiin.
Koru- ja metallimuotoilu
Opinnot antavat valmiudet uniikki-, piensarja ja teolliseen tuotantoon soveltuvien korujen ja käyttöesineiden suunnitteluun ja toteutukseen. Korumuotoilija osaa muuttaa käyttäjätiedon esteettisesti korkeatasoiseksi ja toimivaksi tuotteeksi. Koulutuksen taustalla ovat kulta- ja hopeaseppien taitotieto, johon kuuluvat suunnittelu- ja valmistusmenetelmien hallinta sekä tiedot valmistusmateriaaleista. Opinnot sisältävät lisäksi tietokonepohjaista suunnittelua.
Teollinen muotoilu
Teollinen muotoilu tarkoittaa tuotteiden rakenteen, käyttöliittymän, muotojen, mittasuhteiden, värien sekä toiminnallisuuden suunnittelua. Teolliseen muotoiluun kuuluvat myös palvelukokonaisuuksien ja vuorovaikutuksen suunnittelu sekä tuotteen valmistettavuuden, ergonomian ja kaupallistettavuuden kehittäminen. Opiskelet ammattitaidon erilaisissa projekteissa, joissa työskentely on verkostoituvaa, työelämäläheistä tiimityötä. Opit käyttämään 3D-mallinnusta ja suunnittelua.