
Ympäristöteknologia
Ympäristöteknologian koulutusohjelmasta valmistuva insinööri voi työskennellä tehtävissä, jotka liittyvät; ympäristön suojeluun, hoitoon ja hallintaan, vesihuoltoon, vesistöjen hoitoon ja kunnostukseen, ympäristörakentamiseen, ilmansuojeluun, jätehuoltoon, bioenergia – alaan, ympäristömittauksiin ja prosessien monitorointiin tai prosessiteollisuuden ympäristökuormitusten hallintaan
Tehtävät voivat olla suunnittelu-, markkinointi-, työnjohto-, tuotanto-, rakentamis- tai hallintotehtäviä oman kiinnostuksen ja suuntautumisen mukaan. Työnantajina ovat esimerkiksi suunnittelutoimistot, jätehuoltoyhtiöt, energia- ja vesilaitokset, ympäristöteknologia-alan ja prosessiteollisuuden yritykset, kuntien ympäristö- ja tekniset virastot, alueiden ympäristökeskukset.
Yhteiskunnan kehityksen myötä on ilmennyt mittavia ympäristöasioihin liittyviä haasteita, jotka tarvitsevat ympäristötekniikan asiantuntijoita. Heiltä vaaditaan tekniikan eri alojen perehtyneisyyttä, luonnon asettamien vaatimusten ymmärtämistä sekä näiden tietojen ja taitojen soveltamista.
Annettavalla koulutuksella luodaan vankka osaamispohja ja näkemys perinteisille ympäristötoimialoille, kuten vesihuoltoon, jätehuoltoon, ilmansuojelutekniikkaan, energiatekniikkaan, pilaantuneen ympäristön hoitoon ja ympäristöasioiden hallintaan. Syventäviä opintoja tarjotaan vesihuoltotekniikan, ympäristönsuojelun, ympäristörakentamisen sekä ympäristön ja teollisuusprosessien monitoroinnin osa-alueille. Näistä syventävistä opintokokonaisuuksista opiskelija valitsee kaksi oman kiinnostuksensa ja suuntautumisensa perusteella. Yhdistetty opetus- ja tutkimuslaboratorio tarjoaa opiskelijalle runsaasti suuntautumismahdollisuuksia laboratoriotöiden ja yritysprojektien muodossa. Valmistumisen jälkeen ympäristöteknologian insinööri toimii suunnittelu-, markkinointi-, tuotanto-, tutkimus-, rakentamis-, työnjohto- tai hallintotehtävissä.
Opiskelu
Yhteisillä opinnoilla luodaan vankka osaamispohja perinteisille ympäristötoimialoille, kuten vesihuoltoon, jätehuoltoon, ilmansuojeluun, energiatekniikkaan, pilaantuneen ympäristön hoitoon ja ympäristöasioiden hallintaan. Yhteisten opintojen rinnalle opiskelija valitsee kaksi syventävää opintokokonaisuutta neljästä vaihtoehdosta: vesihuoltotekniikka (talous- ja jätevedet), ympäristönsuojelu (ympäristövaikutukset), ympäristörakentaminen (kadut ja viheralueet) ja ympäristön ja prosessien monitorointi (ympäristön ja teollisuusprosessien tila).
Opetuksen kokeellinen osuus toteutetaan todellisessa tutkimusympäristössä kentällä ja laboratoriossa, jossa on laitteistot esimerkiksi puhtaan veden ja jäteveden käsittelyyn, biokaasun tuotantoon, sisäilman ja ulkoilman laadun seurantaan jne. Suunnitteluun liittyvien harjoitustöiden tausta-aineistoina käytetään alueen todellisia tietopankkeja ja rakennuskohteita. Teoriaopetuksesta osa suoritetaan verkko-opintoina.