|
Lyhyesti
![]()
![]() |
|
|||||||||||||||||
Hotelli- ja ravintola-alaHotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelman suorittanut restonomi on majoitus-, ravitsemis- ja matkailualan asiantuntija. Hän työskentelee esimies-, johto- ja asiantuntijatehtävissä tai alan yrittäjänä.
Restonomi kehittää ja johtaa palveluja asiakaslähtöisesti sekä kotimaisille että kansainvälisille asiakkaille. Hän voi työskennellä esimerkiksi vastaanottopäällikkönä, ravintolapäällikkönä, myyntipalvelun asiantuntijana, Revenue Managerina, kokous- ja kongressivastaavana tai vaikkapa matkailupalvelujen projektivastaavana.
Koulutuksessa perehdytään ravintolan, hotelli- ja majoitusalan sekä matkailun palveluliiketoiminnan työtehtäviin, esimiestyöhön ja johtamiseen sekä yrittäjyyteen.
Osa koulutuksesta järjestetään englanninkielellä, sillä hyvä kielitaito ja erilaisten kulttuurien tuntemus vahvistavat ammatillista pätevyyttä. Useat opiskelijat lähtevät koulutuksensa aikana ulkomaille ammatilliseen harjoitteluun tai vaihto-opiskelijoiksi.
Opintojen aikana tehdään harjoitus- ja projektitöitä aidoissa työelämäympäristöissä. Ne voivat olla esimerkiksi tapahtumien, juhlien tai kokousten suunnittelua ja järjestämistä tai tuotekehitys- ja tuotteistamishankkeita alan yrityksille sekä muille toimijoille.
Koulutuksessa perehdytään alan liiketoimintaympäristöön ja -osaamiseen sekä liiketoiminnan johtamiseen. Lisäksi restonomiksi opiskeleva suorittaa ammattikorkeakoulun yhteiset opinnot sekä kieli- ja viestintäopinnot.
Lisää tietoa Saimaan ammattikorkeakoulun hotelli- ja ravintola-alan koulutuksesta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön tai klikkaamalla koulutuksen kotisivulle johtavaa linkkiä
Haku ammattikorkeakoulujen yhteishaussa.
Yleisen hakukelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin antavat:
Restonomi (AMK)

Saimaan ammattikorkeakoulu on monialainen ja kansainvälinen korkeakoulu. Saimaan AMK:n kampuksilla Lappeenrannassa ja Imatralla opiskelee yhteensä 3 200 opiskelijaa viidellä koulutusalalla: sosiaali- ja terveysalalla, tekniikassa, liiketaloudessa, hotelli- ja ravintola-alalla sekä kuvataiteessa.
Saimaan ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto muodostavat Lappeenrannassa, Skinnarilan kaupunginosassa, kampuksen, joka on lähes 8 000 opiskelijan monialainen opiskelijayhteisö ja samalla Kaakkois-Suomen suurin korkeakoulukampus.
Skinnarilan kampuksella opiskelevat vieri vieressä ammattikorkeakoulun liiketalouden, tekniikan ja sosiaali- ja terveysalan sekä yliopiston tekniikan ja kauppatieteiden opiskelijat. Kampus antaakin erinomaisen tilaisuuden tutustua monien eri alojen opiskelijoihin.
Lisäksi Skinnarilan kampuksella ammattikorkeakouluopiskelijat pääsevät nauttimaan Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön (YTHS) palveluista tasaveroisesti yliopiston opiskelijoiden kanssa.
Saimaan ammattikorkeakoululla on kansainvälisiä vaihtomahdollisuuksia eri puolilla maailmaa, kuten Länsi-Euroopassa, Venäjällä, Baltian maissa, Kiinassa, Malesiassa ja USA:ssa. Kansainvälisiä opiskelijoita Saimaan AMK:lla on vuosittain noin 500, joten kansainvälisyys kuuluu ammattikorkeakoulun arkipäivään. Opetuksessa painotetaankin kansainvälisiä taitoja. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus hakeutua kaikilla koulutusaloilla esimiestyön ja johtamisen valmennusohjelmaan ja saada siten lisäpotkua tulevalle uralle.
Saimaan ammattikorkeakoulussa pääset nopeasti mukaan opiskelijayhteisöön. Tutorit perehdyttävät koulutukseen ja kertovat harrastusmahdollisuuksista. Tarjolla on riittävästi ohjausta ja tukea, kun laadit esimerkiksi opiskelusuunnitelmaasi tai etsit harjoittelupaikkaa.
Lisää tietoa Saimaan AMK:sta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyyntölomakkeen. Oppilaitoksen kotisivuilta löydät kaikki koulutukset.
Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Hotelli- ja ravintola-ala, restonomi, täytä seuraavat tiedot: