Kätilö
Kätilö on terveydenhuollon ammattilainen, jonka keskeisimpiin työtehtäviin kuuluu eri-ikäisten raskaana olevien, synnyttävien ja synnyttäneiden naisten ja heidän perheidensä auttaminen. Työskentely kätilönä tarjoaa haasteiden lisäksi paljon onnellisia hetkiä, sillä työssä voi olla hyödyksi ja auttaa muita.
Kätilön työssä on erityisen tärkeää kyetä nopeaan päätöksentekoon ja ennakointiin. Lisäksi kätilöltä edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja ohjaustaitoja, kykyä huomioida naisen ja perheen tarpeet sekä rohkeutta tukea naista ja perhettä omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon. Kätilö toimii myös naisten sosiaalisena tukena ja tasa-arvon edistäjänä.
Kätilökoulutuksessa on tarjolla 30 aloituspaikkaa.
Kätilö työelämässä
Kätilöksi valmistumisen jälkeen voi sijoittua monipuolisiin hoito- ja kätilötyön tehtäviin perusterveydenhuoltoon, erikoissairaanhoitoon, julkiselle ja yksityissektorille sekä järjestöihin. Kätilöitä työskentelee jonkin verran myös itsenäisinä ammattilaisina.
Kätilökoulutus antaa EU-direktiivien mukaisen kätilön (AMK) ja yleissairaanhoitajan (AMK) pätevyyden, joten työllistymismahdollisuudet sekä Suomessa että EU:n alueella ovat hyvät. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta valmistuneiden työllisyysasteet ovat korkeita.
Lisätietoa?
Lisää tietoa kätilökoulutuksesta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin oppilaitoksen hakuopas lähetetään sinulle kotiin. Voit myös lukea lisää klikkaamalla koulutuksen kotisivulle johtavaa linkkiä.