Fysioterapia
Fysioterapeutti tukee ja edistää yksilöiden ja ryhmien terveyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia. Opit tuntemaan lapsen ja nuoren kehitysvaiheita sekä kehityksen häiriöitä. Osaat käyttää fysioterapian menetelmiä ennaltaehkäisemään toimintakyvyn alenemista ja korjaamaan toimintakyvyn ja liikkumisen häiriöitä. Tunnistat ikääntymisen ja sairauksien tuomia muutoksia sekä niiden vaikutuksia ihmisen elämään.
Fysioterapian koulutus toteutetaan ongelmaperustaisen oppimisen (PBL) pedagogiikan mukaisesti. Oppimisen lähtökohtana on työelämässä kohdattavat kokemukset. Koulutuksessa on opittava ratkaisemaan ongelmia luonnollisella tavalla siinä muodossa, jossa ne tulevat esiin käytännön työssä. Oppiaineet liittyvät keskeisiin opiskeltaviin teemoihin, jotka liittyvät kiinteästi käytännöstä nouseviin asioihin ja työssä tarvittaviin osaamisalueisiin.
Työelämässä
Fysioterapeutti vastaa itsenäisesti työnsä suunnittelusta, toteutuksesta, sen arvioinnista ja kehittämisestä. Fysioterapeutti toimii yhteistyössä asiakkaan/kuntoutujan ja hoidosta vastaavan lääkärin/työryhmän kanssa. Fysioterapeutti on oman alansa asiantuntijana esimerkiksi sairaaloissa, terveyskeskuksissa, yksityisissä fysioterapia-alan laitoksissa, kuntoutuslaitoksissa, vanhainkodeissa, liikuntatoimessa tai projekteissa.