|
Lyhyesti
![]()
![]() |
|
|||||||||||||||||

Hevostalouden suuntautumisvaihtoehdon valinnut agrologi toimii esimerkiksi hevosyrittäjinä, kaupan alalla, neuvojina ja asiantuntijoina. Tuleva työpaikka voi löytyä myös oppilaitoksesta, liike-elämän tehtävien parista, alan kehittämishankkeista tai hevosalan järjestöistä. Suuntautumisvaihtoehto ei sulje pois muiden maaseutuelinkeinojen parissa työskentelyä. Agrologin työ on käytännönläheistä, monipuolista, mielenkiintoista ja vahvasti tulevaisuuteen suuntautuvaa.
Suuntautumisvaihtoehdon perusopinnoissa perehdytään maa- ja hevostalouteen kokonaisvaltaisesti. Keskeisiä osa-alueita ovat kasvinviljely, kotieläintuotanto, ympäristöosaaminen sekä niihin liittyvä teknologia. Opinnoissa painottuvat yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen. Hevosyritysten sekä koko hevosalan suunnitelmallinen kehittäminen ovat opintojen keskiössä.
Koulutus toteutetaan tiiviissä yhteydessä alan elinkeinoelämään. Käytännönläheisyyttä sekä yhteyksiä työelämään tuovat opiskelun eri vaiheissa myös harjoitustyöt ja hanketyöskentely. Hevostalouden suuntautumisvaihtoehdon suuntaaviin opintoihin eli ”hevoskursseihin” osallistutaan ensimmäisestä opiskeluvuodesta alkaen. Hevosalan toimintamahdollisuudet ovat moninaiset. Opinnot sisältävät kaksi laajaa harjoittelua, joista ensimmäinen tehdään maatilalla ja hevosyrityksessä. Toinen harjoittelu tehdään agrologin muissa tyypillisissä työtehtävissä.
Opinnot tarjoavat useita mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Harjoittelut tai osan opinnoista voi suorittaa ulkomailla. Lisäksi kansainvälisenä yhteistyönä järjestetään englanninkielinen kestävän kehityksen opintokokonaisuus vuorovuosin Suomessa, Slovakiassa, Hollannissa ja Unkarissa. Opintoja ja harjoittelut voi tehdä ulkomailla.
Hakukelpoisuus: lukio tai ylioppilastutkinto, toisen asteen ammatillinen tutkinto tai vastaavat ulkomaiset opinnot. Koulutusohjelmaan haetaan ammattikorkeakoulujen yhteishaussa.
Lisää tietoa hevostalouden koulutuksesta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Savonia AMK:sta otetaan sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla.

Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista! Savonia AMK tarjoaa mahdollisuuden opiskella tutkintoon päiväopiskeluna tai työn ohessa (ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja erikoistumisopinnot) sekä joustavasti avoimessa ammattikorkeakoulussa. Opiskelu on työelämälähtöistä ja soveltavaa, teoriaa ja käytäntöä. Savonia AMK on saanut tunnustusta erityisesti opetuksen ja opetusmenetelmien kehittämisestä sekä toiminta- ja uudistumiskyvystään.
Savonia AMK:n koulutusyksiköt ovat Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa. Kuopiossa on neljä kampusta: Sairaalakadun kampus, Opistotien kampus, Kuopion muotoiluakatemia sekä musiikki ja tanssi. Iisalmen monialainen korkeakouluyksikkö on valittu koulutuksen laatuyksiköksi useana vuonna. Varkauden kampuksella voit valmistua joko tradenomiksi tai insinööriksi.

Tämän päivän työelämässä tarvitaan valmiuksia kansainvälisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä toimimiseen. Kansainvälinen kokemus lisää myös työelämässä tarvittavaa joustavuutta, itsenäisyyttä sekä vastuullisuutta. Savoniassa voi opiskella englanninkielellä tekniikan ja liiketalouden koulutusohjelmissa. Harjoittelu tai opiskelu ulkomailla on tehokkain tapa oppia kommunikoimaan sujuvasti vierailla kielillä ja oppia uusia kulttuureja.
Savonia AMK tarjoaa runsaasti kansainvälistymismahdollisuuksia opintojen aikana: yhteistyötä tehdään noin 180 ulkomaisen korkeakoulun kanssa yli 30 maassa. Opiskelijat hankkivat myös omatoimisesti opiskelu- ja harjoittelupaikkoja ulkomailta.
Lisää tietoa Savonia-ammattikorkeakoulusta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyyntölomakkeen, jolloin oppilaitos ottaa sinuun suoraan yhteyttä haluamallasi tavalla. Voit myös lukea lisää klikkaamalla koulun kotisivulle johtavaa logoa.
Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Agrologi / hevostalous, täytä seuraavat tiedot:
Uudeksi vuodeksi uudet opinnot!
Näetkö itsesi sujuvasti englanniksi liiketaloutta opiskelleena businessmiehenä tai -naisena tai tekniikan alan osaajana, jolla on alan kielellinen termistö hallussa englanniksi ja valmiina töihin ulkomaillekin?
Tutustu Savonia-ammattikorkeakoulun englanninkielisiin opintoihin.
Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Palkittu asiantuntijaorganisaatio kouluttaa vahvoja osaajia kuudella eri koulutusalalla (alla). Tutustu ja lue lisää yhteishausta!
Kulttuuriala (Kuopio) - Luonnonvara- ja ympäristöala (Iisalmi) - Tekniikka (Kuopio, Varkaus) - Matkailu- ja ravitsemisala (Kuopio) - Sosiaali- ja terveysala (Kuopio, Iisalmi) - Liiketalous (Kuopio, Varkaus)